Kapean polun kulkijat

Sley on valinnut kapean polun kuljettavaksi. Yhtäältä haluamme pysyä Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä yhtenä sen lähetysjärjestöistä ja noudattaa sen järjestyksiä. Haluamme antaa aikamme, lahjamme ja työpanoksemme isiemme kirkon rakentamiseen. Tämä kirkko ei ole enää samanlainen kuin muutama vuosikymmen sitten. Moni asia on muuttunut, mutta se on silti edelleen rakas. Toisaalta haluamme olla uskolliset sille uskonnäkemykselle, joka meille on Raamatusta kirkastunut.

Järjestämme omaa toimintaa omissa toimitiloissamme, kehitämme omia messuyhteisöjämme, mutta haluamme myös tehdä yhteistyötä paikallisseurakuntien kanssa niin rikkaasti kuin mahdollista. Evankeliumi kuuluu kaikille, sitä on julistettava monilla eri foorumeilla, jotta kaikki saisivat sen kuulla ja omistaa. Kristillisen kirkon sisällä on outoa puhua kilpailevasta toiminnasta. Olemme iloisia, kun meitä kutsutaan seurakuntiin saarnaamaa, opettamaan Raamattua tai kertomaan lähetystyöstämme. On ilon aihe, kun voimme järjestää paikallisseurakunnan nuorisotyön kanssa yhteisen leirin tai nuorisotapahtuman. Iloitsemme, kun jossain seurakunnassa voimme tehdä sopimuksen siitä, miten messuyhteisömme toimii osana paikallisseurakunnan toimintaa.

Yhteistyö ei kuitenkaan aina onnistu. On hyväksyttävä se tosiasia, että Suomen evankelisluterilainen kirkko on avannut pappisviran naisille, mutta myös se, että yhä on ja jatkossakin tulee olemaan niitä, jotka eivät uskonvakaumuksensa takia voi hyväksyä naisten pappeutta ja jotka myös tahtovat elää käytännössä uskonsa mukaan. Tässä todellisuudessa eläminen ja käytännön tilanteiden kohtaaminen on kapean polun kulkemista. Tällä polulla kilvoitellaan toisenlaisen tien valinneitten kunnioittamisessa.

Olla juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen johtaa joskus siihen, että kreikkalaiset kohtelevat juutalaisena ja juutalaiset kreikkalaisena. Tällaisen tien olemme kuitenkin tietoisesti ja rukoillen valinneet. Auttakoon meidän hyvä Herramme meitä tällä tiellä ja johdattakoon toiselle tielle, jos tämä ei ole oikea.

 

Sanansaattajan pääkirjoitus 30.11.2017

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s