Olin muutama päivä sitten A-talkissa keskustelemassa siitä, tulisiko kirkon ruveta vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Urheilusuorituksen – ja miksei siis myös TV-keskustelun – jälkeen on hyvä arvioida, miten meni noin niin kuin omasta mielestä.
Monen asian olisi voinut sanoa paremmin, monta sellaista asiaa olisi voinut tuoda esiin, jotka nyt jäivät pimentoon. Olisiko pitänyt selkeämmin sanoa synti synniksi? Ehkä. Olisiko pitänyt hanakammin tarttua vastapuolen merkilliseen ja kaiken suhteuttavaan raamatunlukutapaan? Ehkä. Olisiko pitänyt vahvemmin tuoda esille se, että olemme tekemisissä elävän ja pyhän Jumalan kanssa? Varmaan. Keskustelu kuitenkin meni niin kuin meni. Suora lähetys on suora lähetys, ja siinä aika on rajallinen. Kun erittäin hyvä ja tasapuolinen keskustelun isäntä vielä piti keskustelun hyvin aisoissa ja asiassa, ei jäänyt oikein tilaa sanoa kaikkea, mitä olisi halunnut sanoa. Selittelyä?
Ohjelmaa seuranneessa some-keskustelussa olen huomannut mielenkiintoisia piirteitä. Ensinnäkin, ne jotka kannattavat homoliittojen kirkollista vihkimistä arvioivat Laura Mäntylän ja Heikki Lepän olleen paljon vakuuttavampia kuin minä ja kanssani perinteistä avioliittonäkemystä puolustanut Juha Ahvio. Meidän tavallamme ajattelevat taas katsoivat minun ja Juhan voittaneen argumentoinnin 6-0. Jokainen väistämättä arvioi asiaa omasta taustastaan käsin, niin me kuin hekin.
Toiseksi, monet meikäläiset ovat kommentoineet, että Laura Mäntylä ja Heikki Leppä eivät pystyneet lainkaan argumentoimaan oman kantansa puolesta. Se ei oikeastaan pidä paikkaansa. He harjoittivat itse asiassa hyvinkin voimakasta tunneargumentointia. Eräs tässä keskustelussa laajemminkin käytetty argumentti on: ”mikä tuntuu oikealta eikä loukkaa ketään, on oikein.” Tällainen argumentti vetoaa vahvasti ihmisiin, ja se on hyvinkin nykyisen moniarvoisen maailman mukainen. Kun ei ole mitään yhtä ja kaikille yhteistä oikeaa ja hyvää, on vain subjektiivisia tuntemuksia ja kokemuksia. Tämä argumentti on kuitenkin kristillisen kirkon ja uskon kannalta tuhoisa. Kirkon usko on aina ollut ja tulee aina olemaan, että on olemassa Jumala, joka on ilmaissut tahtonsa, joka koskee kaikkia ihmisiä. On olemassa yksi kaikille yhteinen totuus, jota meidät on kutsuttu etsimään Jumalan sanasta. Sen totuuden edessä me kaikki kerran seisomme tekemässä tiliä elämästämme.
Keskustelun isäntä arvioi keskustelua siten, että Laura ja Heikki puhuvat ihmisestä ja minä ja Juha kirjasta (Raamatusta). Tämä jako ei ole aivan oikea, sillä silloin kun pidämme kiinni Raamatusta etsimme juuri ihmisen parasta. Uskomme, että Jumala tahto ja sen noudattaminen on iankaikkisuusnäkökulmasta parasta jokaiselle, ja taas siitä luopuminen johtaa rikkinäiseen elämään jo täällä ja lopulta iankaikkiseen eroon Jumalasta.