Kristinusko ja kommunismi

Arkkipiispanvaalin viimeisessä paneelissa juontaja kertoi saaneensa sähköpostilla yleisökysymyksen, joka kuului: ”Onko kristinuskolle käymässä samoin kuin kommunismille. Se rapautuu ja hajoaa vähitellen sisältäpäin. Voiko kirkko ennen pitkää romahtaa kuin Neuvostoliitto?” Kysymystä ei kuitenkaan ehditty itse paneelissa käsitellä. Vastaan kysymykseen omalta osaltani tässä.

Kristuksen kirkko ja kristinusko eivät ole inhimillisiä rakennelmia kuten vaikkapa kommunismi ja Neuvostoliitto. Kirkko on perustettu Jumalan Pojan sovituskuoleman ja ylösnousemuksen ja niistä todistavan Jumalan sanan varaan, eikä sitä perustaa voi mikään horjuttaa. Kirkko on Jumalan tekoa. Maailmassa tulee olemaan aikojen loppuun asti Kristuksen omien joukko, siis hänen kirkkonsa, jonka Kristus tulee viimeisenä päivänä noutamaan luokseen.

Toinen asia on, miten käy yksittäisen paikalliskirkon. Historia on osoittanut, että joltain maantieteelliseltä paikalta kirkko voi hävitä. Suomen evankelis-luterilainen kirkkokaan ei siis ole turvassa. Paikallisen kirkon tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on, tahtooko se rakentaa elämänsä ja opetuksensa Jumalan sanan varaan vai ei. Perusta kyllä kestää, mutta jos perustalla ei tahdo seistä, on romahdus lähellä.

Kristillinen usko ja Kristuksen kirkko eivät kuitenkaan ole näkyvien kirkollisten rakenteiden varassa. Sielläkin, missä paikallisen kirkon on mahdoton toimia näkyvästi ja julkisesti, on kuitenkin kristittyjä, Jeesuksen omia, jotka Jumalan Henki on saanut synnyttää Kristuksen kirkon eläviksi jäseniksi. En usko, että kristillinen usko koskaan häviää Suomesta. Rukoukseni on että myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko saisi olla yhtenä Kristuksen kirkon ilmentymänä siihen asti, kun kirkon Herra palaa.

 

Sanansaattajan pääkirjoitus 16.2.2018