Luuk 2:22-33

Paavali kirjoittaa kirjeessään galatalaisille: ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi” (Gal. 4:4). Luukkaan evankeliumin katkelma opettaa meille saman asian, kun kertoo, miten Maria ja Joosef tuovat runsaan kuukauden ikäisen Jeesuksen Jerusalemiin. Maria ja Joosef olivat hurskaita juutalaisia ja halusivat noudattaa Mooseksen lakia, ja siksi Jeesus-lapsi tuotiin Jerusalemin temppeliin ja pyhitettiin Herralle. Jos sitä ennen Jeesus oli ympärileikattu kahdeksan päivän ikäisenä (Luuk. 2:21). Jeesuksen elämässä Jumalan laki siis toteutui aivan alusta asti, ja koko elämänsä hän oli kuuliainen Jumalalle ja Jumalan laille. Kuitenkin hän lopulta kuoli saman Jumalan lain kiroamana. Paavali opettaa meille, miksi näin piti käydä: ”Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: ’Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun’” (Gal. 3:13). ”Meidän sijastamme” on koko kristillisen uskon ydinlause.

Temppelissä pyhä perhe kohtaa vanhan Simeonin. Simeon on Johannes Kastajan ja Hannan (Luuk. 2:36-38) ohella viimeisiä Vanhan liiton profeettoja. Vanhan testamentin profeettojen tavoin Simeon oli saanut Jumalalta lupauksen messiaasta, ja vieläpä siitä, että hän itse saisi vielä ennen kuolemaansa omin silmin nähdä Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tulee temppeliin juuri oikeaan aikaan, kun Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi ovat siellä. Mutta mistä Simeon tunnisti Jeesuksen? Temppelialueella oli varmaan paljon väkeä, ja väkijoukon keskeltä Simeon huomaa pienen sylivauvan, jonka tunnistaa Jumalan lupaamaksi messiaaksi. Inhimillisin silmin hän ei voinut nähdä Jeesus-vauvassa mitään erikoista. Jeesuksen pään ympärillä ei ollut sädekehää, kuten joissain kirkkomaalauksissa. Tarvittiin uskon silmät, Jumalan Hengen antama erityinen näkökyky, näkemään Jumalan näkymättömän maailman todellisuus. Samoin me tarvitsemme uskon silmät näkemään ristiinnaulitussa Jeesuksessa Jumalan Pojan, joka sovittaa meidän ja koko maailman synnin. Tarvitsemme Hengen antaman kyvyn kuulemaan Raamatun sanassa Jumalan puheen, sekä näkemään kastevedessä armon lähteen ja siunatussa leivässä ja viinissä Kristuksen todellisen ruumiin ja veren. Siitä hengellisestä näkökyvystä kirjoittaa apostoli Paavali: ”Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut” (Ef. 1:17-18), ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1).

Kristuksen kohtaaminen johti vanhan Simeonin ylistämään Jumalaa. Simeon tunsi hyvin Raamattunsa, ja niinpä hänen ylistyksensäkin nousee Vanhan testamentin pohjalta. Erityisesti profeetta Jesaja näyttää olleen Simeonille läheinen. Jesaja puhuu useammankin kerran siitä, että Herran palvelija, messias, ei ole ainoastaan Israelin kansan pelastaja, vaan myös kaikkien kansojen valo (Jes. 42:6; 49:6; 52:10). Vaikka Uudessa testamentissa maailmanlähetyksen aika alkaa varsinaisesti vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, ovat sen idut nähtävissä jo paljon aikaisemmin. Jumalan Hengen valaisemana profeettana Simeon näkee jo pienessä Jeesus-lapsessa koko maailman Vapahtajan, joka kerran sovittaa koko maailman synnin ja jota julistetaan kaikessa maailmassa kaikille kansoille.

Kohdattuaan Jeesuksen Simeon sai rauhan sydämeensä. Nyt hän saattoi turvallisin mielin lähteä tästä elämästä. Kuolema on ihmiskunnan suurin vihollinen, ja sen edessä useimmat pelkäävät. Moni pitää viimeiseen asti kiinni elämänsä rippeistä ja tahtoo kieltää kuoleman todellisuuden, koska se on liian kammottava. Jeesuksen kohdannut saa kuitenkin lähteä rauhassa, onhan Jeesus kukistanut kuoleman. Siksi Jeesukseen uskovalle kuolema on vain ovi uuteen ja parempaan elämään. Tai kuten joku on asian ilmaissut: kuolema on kuin portsari, joka riisuu meidän päältämme tämän ajallisen, risan vaatteen ja päästää meidän sisään elämään, jonne ei itse voi koskaan tulla.

Ville Auvinen