Änkyrä raamattuterroristi

Iltasanomien verkkoversio julkaisi 17.4. Jari Sarasvuon haastattelun. Sarasvuo kertoo eronneensa kirkosta 1980-luvun puolivälin jälkeen, koska raamattuterroristit, jotka kieltäytyivät alttariyhteistyöstä naispuolisten pappien kanssa, pitivät kirkkoa panttivankeinaan. Nyt hän on kuitenkin liittynyt takaisin kirkon jäseneksi, kirkko kun on hänen mukaansa uudistunut mm. piispojen Wille Riekkinen ja Irja Askola johdolla. Maaliskuussa puolestaan erään suurehkon Varsinais-Suomalaisen seurakunnan kirkkoherra sanoi lehtihaastattelussa kirkolliskokouksen olevan demokraattisesti valittu elin, ”jossa tosin tapaa olla niitä konservatiiveja. Ne änkyrät kun sattuvat olemaan aktiivisimpia.”

Tunnustaudun tässä ja nyt julkisesti olevani yksi vastavalitun kirkolliskokouksen konservatiivisista änkyröistä. Sain kevään vaaleissa yhden arkkihiippakunnan neljästä papiston paikasta, ja ainakin seuraavat neljä vuotta aion änkyröidä demokratian minulle suomin valtuuksin. Tunnustan olevani myös ”raamattuterroristi” Sarasvuon tarkoittamassa mielessä, vaikka en ihan tarkkaan ymmärräkään, miten olen pitänyt kirkkoa panttivankinani. Lunnaita en ainakaan ole saanut, ennemmin päinvastoin.

Miksi olen änkyrä raamattuterroristi ja vielä ylpeä siitä? Koska uskon, että Jeesus oli oikeassa sanoessaan, että vaikka taivas ja maa katoavat, hänen sanansa ei koskaan katoa. Koska uskon, että hän oli oikeassa sanoessaan, että Jumalan laista ei katoa pieninkään piirto. Koska uskon, että viisas rakentaja on se, joka rakentaa Jumalan sanan perustalle. Koska uskon, että Kristus on antanut kirkolleen tehtävän olla uskollinen hänen sanalleen. Koska uskon, että Raamattu ei ole suhdannetavaraa vaan muuttumattoman Jumalan muuttumaton ilmoitus kaikille ajoille.

1700-luvun valistuksen myötä syntyi vakaumus, että ihmisjärki on Raamatun sanan yläpuolella, ja sen pilaantunutta hedelmää me nyt syömme. Ihmisjärki arvioi, mikä Raamatussa vielä on käyttökelpoista ja mikä taas on jo ohittanut ”parasta ennen”, tai jopa ”käytettävä ennen” –päivämäärän. Mutta jos mistä tahansa kirjasta valikoimme, mitkä sanat ja lauseet luemme ja mitkä jätämme lukematta, silloinhan kirja puhuu vain meidän omia ajatuksiamme. Samoin jos Raamatusta otetaan vain se, mikä kulloinkin tuntuu järkevältä ja sopivalta, se ei enää ole Jumalan puhetta vaan meidän oman mielemme ajattelua, joka vain puetaan hurskaaseen, hengelliseen kaapuun. Me siis valistuksen hengessä olemme halunneet vaientaa Jumalan ja kuulla sen sijaan itseämme. Voi meitä sokeita!

Oikea reformaatio, kirkon uudistus, on aina palaamista lähteelle, palaamista alkuperäiseen Jumalan sanaan. Inhimillinen kehitys ei vie meitä lähemmäs Jumalaa vaan ennemmin kauemmas hänestä. Siksi tarvitaan jatkuvia korjausliikkeitä, ettemme lopulta ajaudu liian kauas. Siksi tahdon olla yksi niistä, joita Sarasvuo sanoo raamattuterroristeiksi ja nimeltä mainitsematon kirkkoherra konservatiiveiksi änkyröiksi, ja kutsun muitakin mukaan tähän iloiseen joukkoon.

Sanansaattaja  4.5.2016

Ps. Liity sivuston seuraajaksi klikkaamalla oikeasta alalaidasta

Demo- vai teokratiaa?

Parin kuukauden kuluttua järjestetään seurakuntavaalit, joiden ehdokasasettelu on parhaillaan kiivaana käynnissä. Seurakunnat saavat seuraaviksi neljäksi vuodeksi demokraattisesti valitut luottamushenkilöt tekemään demokraattisia päätöksiä. Heidän tärkeä tehtävänsä kokonaiskirkkoa ajatellen on myös kirkolliskokouksen maallikkojäsenten valitseminen seuraavissa kirkolliskokousvaaleissa keväällä 2016. Kirkolliskokouksen 108 jäsenestä 64 on seurakuntien luottamushenkilöitten valitsemia. Niinpä syksyn vaalit vaikuttavat merkittävästi kirkkomme tulevaisuuteen.

Demokratia, kansanvalta, eri muodoissaan on yleisesti vallalla oleva valtiomuoto sivistysvaltioissa ja päätöksenteon malli niissä toimivissa erilaisissa organisaatioissa. Aristokratia (parhaidenvalta), oligarkia (harvainvalta), diktatuuri (yksinvalta) ja muut vastaavat eivät kuulu sivistyneeseen ja tasa-arvoa kannattavaan yhteiskuntaan.

Oma erikoisuutensa on teokratia, Jumalan valta. Teokratia on valtiomuoto, jossa päätösvalta on Jumalalla, ja päätösvaltaa käyttävät käytännössä uskonnolliset johtajat, kuten esimerkiksi ääri-islamilaisissa valtioissa. Uskonpuhdistuksen vuosisadalla Sveitsin uskonpuhdistajat Jean Calvinin johdolla tekivät Genevestä teokraattisesti johdetun kaupungin. Luther ja luterilaiset eivät teokratiasta innostuneet vaan halusivat pitää maallisen ja hengellisen hallintovallan erillään. Hyvä niin.

Ehkä teokratialla kuitenkin on paikkansa. Eikö kirkon pitäisi olla nimenomaan teokraattisesti johdettu organisaatio? Itse asiassa Suomen ev.lut. kirkossa virallisesti vallitseekin teokratia, ainakin kirkon oppia koskevissa kysymyksissä. Sanotaanhan kirkkojärjestyksen ensimmäisessä pykälässä: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Demokraattinen päätöksenteko ei kovin hyvin sovellu kirkkoon sellaisissa asioissa, joissa Jumala on sanassaan antanut ohjeet. Kiistaa tosin syntyy aika ajoin siitä, mitkä asiat kuuluvat kirkon opin piiriin, mitkä eivät.

Jotta kirkollinen teokratia voisi oikein toteutua kirkollisen demokratian kautta, on kirkkolaissa säädetty seurakuntavaalien vaalikelpoisuudesta siten, että ehdokkaan on oltava konfirmoitu ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu kirkon jäsen (KL 7. luku, 3§). Rippikoulun käyneenä ja konfirmoituna hänen siten oletetaan ainakin suurin piirtein tuntevan Jumalan sanan keskeisen opetuksen, ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettuna hänen edellytetään myös sitoutuvan elämässään ja päätöksenteossaan siihen. Ehdokaslistoja kokoavien tulisi ottaa kirkkolain pykälä todesta ja esittää kutsu vain sellaisille, joiden kristillinen vakaumus on tunnettu. Samoin rehellisyyden nimissä sellaisten henkilöiden, joille kristilliset arvot ja kirkon oppi eivät ole henkilökohtaisesti tärkeitä, ei tulisi asettua ehdolle. Kovin monelle seurakunnalliset hallintoelimet taitavat kuitenkin olla vain poliittisen vaikuttamisen paikkoja siinä missä kunnallisetkin.

On oireellista, että esimerkiksi kirkon omilla nettisivuilla (www.evl2.fi/sanasto/index.php/Seurakuntavaalit) seurakuntavaalien vaalikelpoisuudesta todetaan: ”Vaalikelpoisia seurakunnan luottamustoimiin ovat seurakunnan 18 vuotta täyttäneet konfirmoidut jäsenet.” Ei sanaakaan kristillisestä vakaumuksesta!

Kotimaa 4.9.2014