Pelottelun ja totuudellisuuden rajankäyntiä

Kirkon kasvatuksen päivien paneelikeskustelussa tammikuun alussa pohdittiin hengellisen väkivallan muotoja ja esiintymistä viime vuosikymmeninä. Aihe on tärkeä. Hengellisyyden ja kristillisyyden nimissä liikkuu paljon sellaista, mikä ei ole tervettä ja terveellistä. Liian moni on joutunut uskonnollisissa piireissä kokemaan pelolla hallitsemista, julmaa vallankäyttöä, hengellistä manipulointia tai sosiaalista eristämistä. Kristinuskon perussanoma, evankeliumi, on kuitenkin varsinaisesti sanoma armosta ja vapaudesta ja niihin perustuvasta ilosta.

On hyvä, että hengellinen väkivalta tunnistetaan ja tunnustetaan ja sitä varotaan. Kääntöpuolena on kuitenkin se, että pelottelun pelossa vaietaan joistain sellaisista asioista, joista Raamattu opettaa ja jotka kuuluvat kristillisen uskon ja opin ytimeen. Kun esimerkiksi kirkon www-sivulla kerrotaan siitä, mitä on kuoleman jälkeen, saa lukija käsityksen, että kaikki pääsevät taivaaseen. Näin Raamattu ei kuitenkaan opeta. Iankaikkisuudessa on myös toinen, huonompi, vaihtoehto. Ihmisillä on oikeus kuulla ja tietää myös sellainen totuus, joka ei ole miellyttävä. Suloinen valhe tai puolitotuus on petollista.

Muutama vuosi sitten valtakunnallisen Evankeliumijuhlan lastentilaisuudessa olin tulkkaamassa lähetyskentältä tullutta vierasta. En ollut saanut hänen puhettaan etukäteen. Kun hän sitten puheessaan sanoi iloisella äänellä ja selvällä englanninkielellä: ”Jos ei usko Jeesukseen, joutuu helvettiin”, oli minulla vaikeuksia kääntää. Koin, että näin suoraan ei voi Suomessa lapsille sanoa, mutta itse asia on kuitenkin sellainen, että myös lasten on se saatava kuulla. En enää muista, miten käännöksen sopersin.

Pääkirjoitus Sanansaattajassa 23.1.2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s