Missä on kirkkoni?

Kolme vuotta lähetystyössä Sambiassa antoi koko aikaisemman elämänsä Suomessa eläneelle ja Suomen ev. lut. kansankirkossa uskoaan harjoittaneelle uuden näkökulman siihen, mikä kirkko on. Sambiassakin on toki muutamia suuria miljoonien jäsenten kirkkoja, mutta niiden lisäksi satoja tai ehkä jopa tuhansia pieniä kirkkoja – oma kirkko joka kadunkulmassa. Niiden jäsenet kokoontuvat sankoin joukoin sunnuntaisin (tai seitsemännen päivän adventistit lauantaisin) omiin jumalanpalveluksiinsa. Laulu raikuu ja mitä merkillisimmät soittimet itsetehdyistä rautalankabassoista erotuomarin pilleihin säestävät rytmikästä musiikkia.

Luterilainen kirkko on Sambiassa yksi pienistä kirkoista. Tai oikeastaan Sambiassa on kolmekin luterilaista kirkkoa, jokaisella vähän erilainen taustansa ja historiansa. Siinä kirkossa, jonka työyhteydessä me olimme, on parisenkymmentä seurakuntaa ja niissä muutama tuhat jäsentä. Kuuluminen johonkin kirkkoon ei ole kovinkaan byrokraattinen asia. Kirkon jäsenrekisterejä ehkä periaatteessa on, mutta niiden ajantasaisuus on afrikkalaisen suurpiirteistä. Virallista kuulumista tärkeämpää on aktiivinen ja säännöllinen osallistuminen yhteisiin kokoontumisiin, ja niin sen soisi olevan Suomessakin. Liian paljon meillä tuijotetaan kirkkoonkuulumislukuihin ja tuskaillaan sitä, miten vuosittain kirkon virallisesta jäsenyydestä eroaa muutama kymmenen tuhatta. Samaan aikaan vain muutama prosentti suomalaisista käy aktiivisesti kirkossa, ja siitä ei kovin äänekkäästi kanneta huolta.

Uskonpuhdistuksen juhlavuonna on hyvä palauttaa mieliin, mitä me luterilaiset virallisesti opetamme kirkosta: ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan” (Augsburgin tunnustus, VII artikla). Kirkko on siis ensinnäkin yhteisö. Seurakunnan jäsenrekisteriä on vaikea pitää yhteisönä. Ymmärrän yhteisön olevan joukko ihmisiä, jotka tulevat yhteen. Vieläpä tämä yhteisö tunnustuksemme mukaan koostuu pyhistä ihmisistä, eli Kristuksen pyhittämistä, siis häneen uskovista. Ja vielä, tuossa yhteisössä saarnataan puhdasta evankeliumia ja toimitetaan kaste ja ehtoollinen Kristuksen asetuksen mukaan. Kirkossa on siis kyse ennen kaikkea jumalanpalvelukseen kokoontuvista uskovista, jotka tulevat kuulemaan Jumalan sanaa, ja ovat siten Jeesuksen nimessä koolla. Silloin myös Jeesus on heidän keskellään lupauksensa mukaan. Siinä Kristuksen yksi, yhteinen ja apostolinen kirkko tulee näkyväksi.

Minun kirkkoni on se paikka, jossa saan yhdessä muiden uskovien kanssa kuulla evankeliumia ja polvistua Herran pöytään vastaanottamaan hänen ruumiinsa ja verensä. Aivan konkreettisesti minun kirkkoni on erään herätysliikkeen messuyhteisö Turussa. Missä on sinun kirkkosi?

Ville Auvinen

Julkaistu kolumnina Elämä-lehdessä 2/2017

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s